Asiakastiedote

Asiakastiedote koronavirukseen liittyen

Auto-Killan asiakkaiden, henkilökunnan ja henkilökunnan perheiden turvallisuus ja terveys ovat meille ensiarvoisen tärkeitä asioita. Suojautuaksemme mahdollisimman hyvin koronaviruksen vaikutuksilta olemme tehneet ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja jatkamme niiden tekemistä viranomaisten antamien ohjeistusten mukaisesti. Palvelemme asiakkaitamme parhaan kykymme mukaan myös nyt vallitsevassa poikkeuksellisessa tilanteessa ja liikkeemme ovat auki normaalisti. Mahdollista muutoksista palvelujamme ja aukioloaikojamme koskien informoimme sähköisissä viestimissämme.

Ohjeita asiakkaillemme:

  1. Asioithan toimitiloissamme ainoastaan silloin kun tunnet itsesi terveeksi. Olemme ohjeistaneet henkilökuntaamme pysymään matalalla kynnyksellä kotona mikäli tuntevat itsensä sairaaksi. Saat meihin hyvin yhteyden puhelimella ja sähköpostilla sekä huollon OnLine palvelun kautta.
  2. Muistathan hygienian. Noudatamme viranomaisten antamaa hygieniaohjeistusta. Olemme tehostaneet toimitilojemme siivousta ja toistaiseksi emme kättele.
  3. Matkustusohjeistuksen noudattaminen. Henkilökuntamme noudattaa viranomaisten antamaa matkustamiseen liittyvää ohjeistusta, noudatathan sinäkin mikäli asioit toimitiloissamme.

https://www.autokilta.fi/yhteystiedot

Päivitämme ohjeistusta viranomaisten antamien tietojen perusteella.

 

Ystävällisin terveisin

 

Aki Savolainen

Toimitusjohtaja

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Täytä tietosi ja jätä meille haluamasi viesti alla oleviin kenttiin ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Kiitos, haluan samalla tarjouksen nykyisestä autostani. Anna autosi tiedot. Täytäthän tiedot huolellisesti, jotta voimme palvella sinua entistä paremmin. Saat parhaan mahdollisen arvion, kun saamme autostasi hyvät ja kattavat tiedot.
Yksittäisen tiedoston kokorajoitus 1 MB.
Suositellut tiedostomuodot: gif, jpg, png.
Lähettääksesi lomakkeen, sinun täytyy ensin hyväksyä henkilötietojen käsittelykäytäntömme.